Kategoria: Blogi
-
Pohjois-Tampere voisi olla lapsiperheille ja rauhallisemman ympäristön elämää havitteleville ihmisille vaihtoehto

Tampereen kaupunginvaltuuston kokous 8.4.2026. § 98 Tampereen kaupungin toiminnan ja talouden katsaus 4/2026 (lisäpykälä): Puheenvuoroni: ”Katsauksessa lukee, että Tampere kärsi kuntienvälisessä muutossa muuttotappiota 398 asukasta, ja että merkittävän suuri osa Tampereelle rakennettavista asunnoista on pieniä kerrostaloasuntoja. Kyllä, täällä tarvitaan pieniä ja kohtuullisen hintaisia kerrostaloasuntoja, mutta kaupunkikehittämisessä on syytä katsoa muitakin tekijöitä. Lähipiiristäni moni on muuttanut…
-
Pilotti ensimmäisen työntekijän palkkaamisen edistämisestä

Otan tässä puheenvuorossa kantaa tuohon Tampereen työllisyyspakettiin, ja erityisesti tuohon ensimmäisen työntekijän palkkaamisen edistämiseen.
-
Maahanmuutto – ?

Sain instagramissa kysymyksen siitä, että mitä ajattelen maahanmuutosta. Ajattelin vastata kysymykseen laajemmin, joten tässäpä tulee. Viime vuosien maahanmuuttokeskustelussa ei ole ollut kyse mistään muusta kuin siitä, että on haluttu demonisoida ihmisryhmä heidän ihonvärinsä ja ei-suomalaisuuden perusteella. Sitä en voi hyväksyä. On aika tehdä paremmin. Kerron tässä postauksessa näkemyksiäni maahanmuuttoon yleisesti liittyen, sekä näkemykset yleisimpiin keskusteluaiheisiin…
-
Onko oikein, että lapsi ei pystyisi harrastamaan, koska pienituloinen äiti sairastaa kallista perussairautta?

Puheenvuoroni Pirkanmaan aluevaltuuston kokouksessa 27.4.2026: Onko oikein, että lapsi ei pystyisi harrastamaan, koska pienituloinen äiti sairastaa kallista perussairautta? Pidin aiheeseen liittyen tämän puheenvuoron Pirkanmaan aluevaltuustossa. ”Materiaalimme mukaan ”Lapsiperheköyhyyttä tarkastelevassa raportissa todetaan, että yhteiskunnassa jo useiden vuosikymmenten aikana tapahtuneet muutokset ja erilaiset poliittiset ratkaisut ja teot ovat heikentäneet lasten ja lapsiperheiden asemaa eri tavoin.” Nykyisen hallituksen…
-
Suomessa tullaan näkemään entistä enemmän entistä vanhempia ihmisiä omaishoitajina

Puheenvuoroni omaishoitoon liittyen Pirkanmaan aluevaltuuston kokouksessa 27.4.2026: ”Meille annetussa raportissa lukee, että omaishoidon tukea myönnettiin viime vuonna yli 500 uudelle asiakkaalle, ja että yli 80-vuotiaiden osuus omaishoidon tuen saajina hieman nousi. Suomen väestö vanhenee, ja se tulee jatkossa tarkoittamaan mitä luultavimmin myös lisää omaishoidon tarvetta sekä sitä, että tulemme näkemään entistä enemmän entistä vanhempia ihmisiä…
-
Suomessa joka kolmas nainen on kokenut lähisuhdeväkivaltaa

Tänä vuonna Suomessa 9 naista on joutunut nykyisen tai entisen puolisonsa tappamaksi. Viime vuonna näitä naissurmia tehtiin 21. On selvää, että väkivaltaan puututaan aivan liian myöhään.
-
Toiminimiyrittäjille taattava yksityistietojen turva

Toiminimeä perustaessa on laitettava jokin osoite julkiseksi. Tämä voi olla naisille turvallisuusriski tai ylimääräinen kulu. Tämä voi jopa estää yrittäjäksi lähtemisen. Pahinta toiminimen perustamisessa naisena on se, että yksityistiedot, esimerkiksi puhelinnumero ja osoite, on julkisia tietoja, ja täten ihan liian helposti pahantahtoisten löydettävissä. Toiminimen perustamisen yhteydessä yritysrekisteriin on pakko antaa viralliset yhteystiedot, ja myös jokin…
-
Millainen on Vasemmistoliiton suhde yrittäjyyteen?

Muutama viikko sitten sähköpostiini kilahti viesti, jossa minut kutsuttiin NyTid -lehteen haastatteluun. Sain kunnian kertoa Vasemmistoliiton suhteesta yrittäjyyteen, sekä Vasemmistoliiton julkaisemasta mikro- ja pienyrittäjäohjelmasta. Olen toiminut itse yrittäjänä opiskeluaikoinani rahoittaakseni elämän pakollisia menoja, sekä esimerkiksi äitini on toiminut yrittäjänä ompelijana. Itsensä työllistäminen yrittäjänä on siis tullut tutuksi. Haastattelussa minulta kysyttiin seuraavia kysymyksiä: Tärkeimmästä vastauksesta voisin…
-
Aluevaltuuston kokous 1/26: Ennakointi on täytynyt aloittaa jo eilen

Pidin eilen Pirkanmaan aluevaltuuston kokouksessa puheenvuoron strategiasta, ja erityisesti sen kohdista liittyen tulevaisuuden uhkien tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn, yhteistyön tekemiseen muiden organisaatioiden kanssa, ja työntekijöiden arvostamiseen. ”Se, että strategiassa huomioidaan tulevaisuus ja tulevaisuuden haasteet, on todella tärkeää tässä ajassa. Näin haasteet voidaan huomioida myös hyvinvointialueen konkreettisessa toiminnassa. Väestön ikääntyminen – ja samalla työikäisen väestön väheneminen, sekä…
-
Valtuustokysely: lähisuhdeväkivaltaa ehkäisevä työ

Jätin tänään, 19.1.2026, Tampereen kaupunginvaltuuston kyselytunnilla kyselyn kaupungin lähisuhdeväkivaltaa ehkäisevästä työstä. Lähisuhdeväkivalta on vakava ongelma Suomessa, etenkin aikana, kun naisviha ja haitalliset asenteet naisia kohtaan ovat lisääntymässä. Lähisuhdeväkivaltatilanne ei Tampereella ole helppo. Tampereen turvakodit on tupaten täynnä, siis niin täynnä, että viime vuonna melkein 400 asiakasta on jouduttu ohjaamaan muualle. Määrä on yli kaksinkertainen tätä edeltävään…