Kategoria: Blogi
-
Yleensä ajatellaan, että ihminen, jolla on kovia kipuja, pahoinvointia tai muita oireita, ei ole työkykyinen. Paitsi jos hän on nainen.

Kivuliaat tai runsaat kuukautiset, vaihdevuodet ja raskauspahoinvointi, sekä muut gynekologiset sairaudet vaikuttavat naisten työkykyyn ja elämään merkittävästi. ”77 prosenttia naistyöntekijöistä koki jonkin naisterveydellisen oireen tai sairauden vaikuttaneen negatiivisesti työkykyynsä” (Yle, 14.11.2025. Naiset eivät saa kipuihinsa hoitoa työterveydestä) Naiset on kasvatettu kestämään kipua ja vaikenemaan siitä – naiset eivät välttämättä kehtaa olla poissa töistä esimerkiksi kovien…
-
Kaupunginvaltuuston talousarviokokous: onko ihmisillä pian enää varaa asua Tampereella?

Tampereen kaupunginvaltuuston talousarviokokous 10.10.2025. Tänään oli Tampereen kaupunginvaltuustossa pitkä talousarviokokous. Siellä päätettiin muun muassa kaupungin taloudesta ja strategiasta. Pidin kokouksessa puheenvuoron siitä, että onko ihmisillä pian enää varaa elää Tampereella: ”Kiitos, puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut, tämän puolen vuoden aikana ollaan jouduttu tekemään vaikeita ja kipeitä päätöksiä kaupungin säästöpaineiden vuoksi. Ne eivät ole olleet helppoja, eivätkä ne ole…
-
Kannatan ajamisen alkoholirajan laskemista 0,2 promilleen

Perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri ehdottaa uusille kuljettajille nykyistä matalampaa rajaa sille, että kuinka suuren promillen humalassa saa ajaa autoa. Tällä hetkellä raja on 0,5 promillea, ja ministeri ehdottaa uusille kuskeille rajaksi 0,2 promillea. Kannatan ehdotusta, mutta en vain uusille kuskeille – kannatan sitä kaikille kuskeille. Ruotsissa ja Norjassa raja on 0,2 promillessa. Alkon mukaan alle…
-
Vanhemmuuden kustannukset tulisi jakaa äidin ja isän työnantajien kesken

Kirjoitin Helsingin Sanomiin siitä, miten mielestäni Suomessa vanhemmuuden kustannukset tulisi maksattaa kummankin vanhemman työnantajalla, ei vain työstä poissaolevan työnantajalla. ”Nykyisin suuri osa vanhemmuuteen liittyvistä kustannuksista ja vaikutuksista kohdistuu naisiin, mikä näkyy palkoissa, eläkkeissä ja urakehitysmahdollisuuksissa. Tasa-arvon edistäminen työelämässä vaatii toimia erityisesti vanhemmuuden kustannusten jakautumisessa. Suomeen tulisi säätää laki, jossa raskauteen, lapsen syntymään ja lapsen hoitoon…
-
Naiset ovat tyytymättömämpiä kävely- ja pyöräilyreittien kunnossapitoon – ja se johtuu naisten hoivavelvoitteesta.

Keskustelimme tänään yhdyskuntalautakunnassa muun muassa kävely- ja pyöräilyliikenteestä Tampereella. Kävi ilmi, että naiset tyytymättömämpiä pyöräteiden ja jalkakäytävien kuntoon, ja kunnossapitoon erityisesti talvisin. Kysyin, että miksi näin on, ja vastausta ei osattu antaa – tietoa ei jostain syystä ole (arvelen, että ei ole kysytty). Olen kuitenkin tutkinut aihetta, ja uskon että tiedän, mistä naisten tyytymättömyys johtuu.…
-
Valtuustokysely kohtuuhintaisen asuntotuotannon turvaamisesta Tampereella

Kysyin tänään kaupunginvaltuuston kyselytunnilla siitä, että miten Tampereen kaupunki aikoo varmistaa kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen riittävyyden tulevaisuudessa, etenkin kun Orpon hallitus tulee tuesta, jonka avulla on rakennettu ja peruskorjattu kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Kysyin seuraavasti: Asunnottomuus on lisääntynyt Tampereella eniten verrattuna muihin Suomen kaupunkeihin. Sekä kokonaisasunnottomuus yksin elävien keskuudessa, että pitkäaikaisasunnottomuus kasvoivat merkittävästi vuonna 2024. Yksin elävien osalta asunnottomuus…
-
Olen ehdolla YKAn liittovaltuustovaaleissa!

Olen ehdolla Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen ammattiliiton liittovaltuustovaaleissa. 40-henkinen liittovaltuusto päättää liiton talouden ja toiminnan linjoista. Tavoitteeni YKAn liittovaltuustossa on edistää työelämän joustavuutta, työn pysyvyyttä ja työntekijöiden hyvinvointia. Haluan, että joustavuus tarkoittaa todellista mahdollisuutta vaikuttaa omiin työaikoihin ja työnteon sijaintiin. Toimilla tulee pyrkiä vähentämään työuupumusta ja vahvistamaan työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Työnantajien on tarjottava kattavammin mielenterveyspalveluita osana työterveyttä. Fyysisen…
-
Asumiskustannusten nousu sekä vuokra- että omistusasunnoissa on tärkeä yhteiskunnallinen tasa-arvon ja hyvän tulevaisuuden kysymys.

2000-luvulla asuntojen vuokrat ja omistusasuntojen hinnat on nousseet voimakkaasti. Asunnottomuus lisääntyy, pienituloiset perheet joutuvat muuttamaan liian pieniin asuntoihin, ihmiset joutuvat muuttamaan kohtuuttoman kauas esimerkiksi työpaikasta. Elämisen kustannukset nousevat mutta palkat eivät nouse, varsinkaan matalapalkka-alojen työpaikoissa. Saimme tänään yhdyskuntalautakunnan ja asunto- ja kiinteistölautakunnan yhteiskokouksessa ajankohtaiskatsauksen Tampereen asunto- ja maapolitiikan linjausten luonnoksesta. Kohtuuhintaisesta asuntotuotannosta oli linjauksissa hyvin,…
-
Ratikkaa ja maksuttomia virkistysmahdollisuuksia – Yhdyskuntalautakunnan kokous 16.9.2025

Tänään oli taas Yhdyskuntalautakunnan kokous. Ajankohtaiskatsauksessa kuulimme tilannekatsauksen ratikkahankkeista 2040-vuoteen saakka. Tuen ratikkaa mielelläni. Ratikkakeskustelun yhteydessä kysyin, miten segregaatio ja heikommat alueet on huomioitu suunnitelmissa erityisesti siitä näkökulmasta, että näiden alueiden asemaa voitaisiin parantaa ohjaamalla ratikkareitti lähistölle. Pyysin huomioimaan tämän tulevassa suunnittelussa. Lisäksi kysyin, että mitä vaatisi lopettaa käytäntö, missä jokainen lippu (siis myös jatkuvasti…
-
Ensimmäisen työntekijän palkkaamisen kynnystä matalammaksi!

”70 tunnin työviikkoa tekevä pienyrittäjä kertoo, miksi ei uskalla palkata työntekijöitä. Monet yritykset eivät tällä hetkellä palkkaa uusia työntekijöitä. Sen seurauksena avoimien työpaikkojen määrä on romahtanut yksityisellä sektorilla viime vuodesta.” Ensimmäisen työntekijän palkkaamista pidetään usein ratkaisevana vaiheena siinä, että yksinyritys voi kehittyä suuremmaksi. Yritysbarometrin luvut kertovat karua kieltä: vain 14 % pk-yrityksistä aikoo palkata uusia…