Puheenvuoroni omaishoitoon liittyen Pirkanmaan aluevaltuuston kokouksessa 27.4.2026:
”Meille annetussa raportissa lukee, että omaishoidon tukea myönnettiin viime vuonna yli 500 uudelle asiakkaalle, ja että yli 80-vuotiaiden osuus omaishoidon tuen saajina hieman nousi.
Suomen väestö vanhenee, ja se tulee jatkossa tarkoittamaan mitä luultavimmin myös lisää omaishoidon tarvetta sekä sitä, että tulemme näkemään entistä enemmän entistä vanhempia ihmisiä myös omaishoitajina.
Tästä kumpuaa huoleni ikääntyneiden omaishoitajien jaksamiseen, terveyteen ja toimintakykyyn.
Mieleeni tulee erittäin surullinen tapaus Pötyältä parin vuoden takaa.
Siellä omainen oli menehtynyt, kun omaishoitaja oli mennyt liian huonoon kuntoon.
Myös omaishoitaja tarvitsi sairaalahoitoa, kun heidät löydettiin.
Omaishoitaja oli pyytänyt apua jo aiemmin, mutta jostain syystä he eivät olleet saanut lisäapua. Ja lopputulos oli surullinen.
Kun tarkastellaan sitä, että väestö ja myös omaishoitajat vanhenee, on entistä tärkeämpää pitää huolta myös ikääntyneiden omaishoitajien terveydestä ja toimintakyvystä.
Antaa heille se tuki mitä he tarvitsevat, mieluummin jo ennen kuin he huomaavat pyytää, mutta etenkin sitten kun he pyytävät.
Tässä oleellista on se, että asiakkaan palveluntarvetta myös tarkastellaan ja päivitetään riittävän usein, jotta huomataan että tarvitaanko jotain palvelua enemmän tai useammin, tai jotain uutta palvelua arjen avuksi.
Yksi hyvä kehitys tässä asiassa on ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelmassa oleva toimenpide yhteisestä toimintamallista omaishoitajien hyvinvointi- ja terveystarkastuksille. Se on todella tervetullut.
Ja vaikka omaishoitaja ei olisikaan ikääntynyt, on hänen terveyttään ja jaksamistaan silti tärkeää seurata.
Omaishoitosysteemi toimii vain, jos omaishoitaja voi hyvin. Kiitos.”
Voit myös katsoa puheeni:
